Satmatic

Satmatic Oy on johtava sähköistyksen ja automaatiotekniikan rakentaja. Ulvilan ja Keravan toimipisteiden lisäksi yhtiöön kuuluu kurikkalainen muuntamovalmistaja Finnkumu Oy. Emokonserni AA Harju Elekterissä toimii kaikkiaan 500 alan ammattilaista.

”Asiakkainamme on konepajoja, sähkölaitoksia ja vientituotteita valmistava teollisuus. Noin 65 % valmistamistamme tuotteista suuntautuu vientiin”, toimitusjohtaja Simo Puustelli kertoo.

Yrityksen tuotteet ja palvelut ratkaisevat monipuolisesti niin energiantuotantoon, sähkönjakeluun, infrarakentamiseen ja teollisuuteen liittyviä tarpeita. Yritys on rakentanut ohjaus- ja sähköistysjärjestelmiä muiden muassa vedenkäsittelyn, jätteenpolton ja kaatopaikkojen puhdistamisen prosesseihin. Viime vuosina Satmatic on panostanut vahvasti myös uusiutuvan energian ratkaisuihin kuten aurinko-, tuuli- ja biovoimaan.

”Toimituksemme voi olla asiakkaasta riippuen osakokonaisuus tai kokonaistoimitus. Pystymme tarvittaessa hoitamaan kaiken sähköistykseen ja automatisointiin liittyvän suunnittelun ja tekemisen alusta loppuun – ohjelmointia ja käyttöönottoa myöten. Huoltopalvelun ansiosta asiakas saa Satmaticilta halutessaan koko paketin.”

”Tuemme asiakkaittemme menestystä, täytämme lupauksemme ja panostamme pitkäjänteiseen yhteistyöhön.”

Katso yritysvideo >>

Asiakashyöty: Palvelut kattavat asiakkaan haluaman laajuuden esisuunnittelusta huoltoon. Oma valmistus tukee tuotteiden räätälöitävyyttä.

Erityistä: Satmaticille myönnettiin Ulvilan kaupungin ympäristöpalkinto 2015.

Seuraa haasteiden edistymistä ja keskustelua Robocoastin ympärillä Twitterissä ja LinkedIn:ssä. Liittymällä postituslistallemme pysyt helposti kehityksen kyydissä: